Yhä useammat yritykset kiinnittävät huomiota ympäristöasioihin. Siksi sähköinen, paikallisesti päästötön jakeluliikenne on kaupungeissa jo tätä päivää, ei pelkästään tulevaisuutta. Daimler Truck AG haluaa vahvasti edistää raskaan liikenteen sähköistymistä. Uusi FUSO eCanter on täyssähköinen jakeluauto, joka soveltuu erinomaisesti kaupunkiliikenteeseen. Sen toimintamatka on jopa kaksinkertaistunut aiemmasta.
Modulaarisen akuston ansiosta FUSO eCanterin voi valita yhdellä, kahdella tai kolmella akulla varustettuna, jolloin yhdellä latauksella pääsee jopa 200 km. Pienimmän S-akuston koko on 41 kWh, keskimmäinen M-akusto on 83 kWh ja suurin L-akusto puolestaan 124 kWh.
Lataaminen onnistuu sekä edullisella AC-latauksella että DC-pikalatauksella. AC-latauspisteen asentaminen yrityksen pihalle on helppoa ja kustannustehokasta, ja auton voi ladata kätevästi vaikkapa yön aikana. Lisää kilometrejä kesken päivän saa halutessaan nopeasti esimerkiksi ruokatunnin aikana julkisella pikalatauspisteellä.
Uusi FUSO eCanter -sähkökuorma-auto tarjoaa aiempaa enemmän mallivaihtoehtoja. Valittavana on kuusi akseliväliä kolmessa eri painoluokassa. Painoluokat ovat 4,25; 7,49 ja 8,55 tonnia. ePTO sähköinen voimanotto mahdollistaa helposti myös monenlaiset erikoisratkaisut hydrauliikan tai kompressorin kytkentään.
Kattava vakiovarustelu sisältää mm. aktiivisen jarrutusavustimen, sivutörmäysvaroittimen, kaista-avustimen, tehostetun kuljettajan jalkatilan lämmityksen sekä lämmitettävän ohjauspyörän ja tuulilasin.
Toimintamatka jopa 200 km
DC-latausteho 104 kW
AC-latausteho, max. 22 kW
Valittavissa kolme erilaista akustoa
Valittavissa kuusi akseliväliä kolmessa painoluokassa